Lähestyn Kupittaan Citymarketia, joka seisoo jämäkästi Veritas Stadionin kupeessa. Stadionin ja Citymarketin välissä majaansa pitävät vain Uudenmaantie ja “Tami-areena”, tai joku OS/G Areena se taitaa olla. Itse kutsun sitä edelleen Kupittaan jäähalliksi.

Citymarketissa näkyy paljon TPS:n väreihin sonnustautunutta porukkaa. Interin värejä ei jostain syystä näy. Todennäköisesti kyseessä on puhdas sattuma. Veikkauksen pisteellä on ruuhkaa, Veikkausliigan kierros on alkamassa 45 minuutin päästä. Normaaliin ottelupäivärutiiniini kuuluu Citymarketin patonki ja kuppi kahvia, näiden lomassa tietenkin äärimmäisen tasokasta keskustelua jalkapallosta. Tänään ei ole aikaa.

Kävelen stadionille avopuolisoni kanssa. “Keskustelemme jalkapallosta”: toisin sanoen minä kerron intohimoisesti miten pelin pitää päättyä että on vielä mahdollisuuksia johonkin ja parempi puolisko nyökyttelee päätään.

Stadionin parkkipaikalla on kuhina. “Moro” on varmasti yleisin sana jonka kuulen. Ihmiset ovat hyvällä tuulella, osa on jo suunnannut Veritaksen ravintoloihin nauttimaan väkijuomia. Nyt alkaa näkyä jo Interinkin värejä, hyvä niin.

Parempi puolisko piipahtaa vessassa, itse menen katselemaan joukkueiden alkulämpöä. Seison E-katsomon sisäänkäynnissä, nojaan kaiteeseen kädet puuskassa ja mustavalkoraidallinen huivi kaulassa. Ville Lyytikäinen kävelee katsomon portaita ylöspäin. “Jännittääkö?” Lyytikäinen kysyy. “No tottakai pikkasen”, vastaan rehellisesti. Lyytikäinen kertoo minulle että ei tarvitse jännittää, hyvin se menee. Vastaan että itseltä löytyy uskoa ja heitän lopputulosveikkaukseksi 3-2. Lyytikäinen hymyilee ja jatkaa matkaansa.

Suuntaan omalle paikalleni istumaan. Tunnelma on hieman jännittynyt. Osittain jännityneisyyteen vaikuttanee lämpötila: lämpöä on liian vähän. Näpit ja varpaat ovat jo jäässä ja pelin alkuun on vielä 15 minuuttia. Kenttäkuuluttaja kerää aplodit yleisöltä kertomalla että tänään viimeistä peliään Kupittaalla pelaava TPS-kapteeni Jarno Heinikangas on kertonut ennen ottelua tekevänsä tänään hattutempun. Hyvä niin, tässähän ei sitten ole huolta mistään.

Ottelu alkaa ja nautiskelen hetken siitä että Dragtsma on jatkanut topparirulettiaan ja nyt toisena topparina pelaa Joni Aho. Ilo jää kohtalaisen lyhyeksi, kun Joni Kauko pamauttaa Interin 1-0 johtoon ajassa 1:02. Ajatukset kääntyvät kuitenkin positiivisiksi: aikainen maali, tulee hyvä peli. Takanani uskoollisesti TPS:ää koko kauden haukkuneet papat aloittavat show:nsa: “Noni ny te ootte iha unes hei heräkkää siäl ny”.

Tuskastuneena liikuttelen varpaitani ja kiroan sitä päätöstä kun päätin olla 30 päivää ilman kahvia. Nyt se lämmittäisi kummasti. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta, Jallu siirtää kulmasähläyksessä pallon Toni Kolehmaiselle, joka iskee pallon maaliin. PAM. Hyppään penkiltäni ylös niin kovaa että pelkään hetken rikkoneeni jäässä olevat polveni. Kenttäkuulutuksessa suurimmat aploodit saa luonnollisesti Jallu.

Ottelu on äärimmäisen viihdyttävä ja paikoin mennään päästä päähän. Suurta iloa itselleni aiheuttaa edessäni istuvien miesten keskustelu:

“Katoiks sen mansesterin terpyn viikonloppuna?”
“Juu, kyl mä kattosi.”
“On se aika ukko se yks, mikä se on, tiäksä se hullu neekeri?”
“Ai Balotteli?”
“JOO, JUST SE. Vittu ´vai oolveis me´…”

Itse tilasin Umbron verkkokaupasta paidan jossa on juurikin tuo teksti. Mario pelasi itsensä suoraan Cityn historiaan tuolla tuuletuksellaan.

Ottelun viihdyttävyys saa uusia piirteitä kun takana olevat papat päättävät aloittaa “Kallio maajoukkueeseen -huudot”. Luojan kiitos Toni Kallio pelaa toisella jaksolla toisella puolella kenttää, joten papat lopettavat varmasti huudot silloin.

Tauolla Veritaksen sisätiloissa ei ole nakkijonoja. Siellä on vaan ihmismassa, josta joku sattuu aina saamaan tarjoilua. Kaikki kuitenkin haluavat sisälle, koska ulkona on niin pirun kylmä.

TPS painostaa toisella jaksolla erittäin voimakkaasti ja Leroy Maluka on päästä ampumaan uransa toisen liigamaalin, mutta pallo pamahtaa ristikkoon aivan ottelun lopussa. Interilläkin on paikkoja, mutta selvästi joukkue tietää että tasuri riittää hopeasta taisteluun.

Toni Kallion käsittämätön taklaus Sami Rähmöstä kohtaan tappaa viimeisetkin kunnioituksen rippeen allekirjoittaneelta. Ja Petteri Kari ottaa tyylikkäästi vihat omaan niskaansa antamalla Kalliolle vain keltaisen. Noh, mitäs muutakaan voi odottaa, Kalliohan taklasi vihellyksen jälkeen kentän rajojen ulkopuolella ja napit edellä. Pallohan oli tietysti jo katsomossa.

Jallu saa tietenkin kaikki mahdolliset palkinnot ottelussa ja TPS:n kannattajakatsomo huutaa Jallulle (ainakin oman kuuloni perusteella): “TJ0”. Noh, teknisestihän se on väärin, koska lauantaina vielä potkiskellaan Kuopiossa. Poistumme stadionilta.

Pää on yllättävän ylhäällä. Turku on yhä mustavalkoinen, oli viihdyttävä peli. Mutta TPS ei mitalia tällä kaudella ota. Tosin materiaalinsa perusteella sille sitä ei kuulukkaan. Nostan siitä huolimatta hattua TPS:lle. Tavoitteet olivat korkealla ja mitali tavoitteena.

Kannattajakatsomo laulaa “Kiitos Jallu” kun poistun stadionilta. Koskettava tapa päättää tämä kausi omalta osaltani. Tämä oli viimeinen live-ottelu minulle tällä kaudella. Viimeinen kerta kun näin Jallun pelikentällä. Yksi aikakausi päättyi. Ja pitäähän loppuun kertoa vielä oma “The Jallu” muistoni:

Kesä 2007. TPS-FC KooTeePee Kupittaalla. Viihdyttävä ottelu kaikin puolin. TPS saa vapaapotkun puolesta kentästä. Jallu lähtee pikkuhiljaa hölkkäämään kohti rangaistusaluetta, pallo ammutaan ilmaan. Jallu ei pysähdy, vaan Jallu juoksee, hyppää ja puskee. Pallo maaliin. En muista kuollaksenikaan kuinka mones maali tuo ottelussa oli. Jallu syötti vielä toisen maalin joten oletan että tuo oli TPS:n 2-1 johtomaali, jonka jälkeen Kotkalaiset tasoittivat pelin saman tien. Jallu pudotti vielä vastaavasta tilanteesta pallon Mika Ääritalolle, joka iski illan toisensa ja samalla loppulukemat 3-2.

Tuollainen on muisto ainakin minulla. Kiitos Jallu!