Juttusarjassa tehdään sivuhuomautuksia jalkapallojournalismista.
Maanantaina 14.8. pelattu Honka-VPS -ottelu sai säälittävän vähän tilaa pääkaupunkiseudun valtamediassa Helsingin Sanomissa.
Toimittaja Heikki Miettinen keskittyi lähinnä kirjoittamaan Hongan maalintekijästä Tim Väyrysestä. Väyrynen on lahjakas nuori pelimies, joka ansaitsee palstamillimetrejä, mutta Miettisen juttu olisi sopinut enemmänkin taustajutuksi tai henkilökuvaksi.
Kyse oli kuitenkin peliraportista. Peliraportista, jossa peli unohdettiin lähes tyystin. Peliraportista sai viisi tietoa itse pelistä: 1) Jyri Hietaharju vei VPS:n johtoon Riku Heinin syötöstä, 2) Tim Väyrynen tasoitti Ilari Äijälän keskityksestä 63. minuutilla, 3) Hongan peli alkoi rullata toisella puoliajalla, 4) Rasmus Schüller tuli vaihdosta peliin 62. minuutilla, 5) Demba Savage pääsi läpi lisäajalla, mutta O´Brian Woodbine kaatoi hänet ja ajettiin kentältä.
Siinä kaikki! Millaista jalkapallon ja jalkapalloyleisön aliarvostusta ja vähättelyä!
Millaisella ryhmityksellä Honka ja VPS pelasivat, millaisia taktisia kuvioita valmentajat olivat luoneet vastustajan päänmenoksi, mistä Hongan vaisuus ensimmäisellä puoliajalla johtui, kuka pelasi hyvin, kuka huonosti, kuka yllätti?
Mihinkään näin oleellisiin asioihin Hesarin juttu ei vastaa. Ja kyseessä on kuitenkin Suomen korkeimman sarjatason jalkapallo-ottelu. Edes HS:n netistä ei löytynyt kattavampaa otteluselostusta (Vaasassa ilmestyvä Pohjalainen kertoi ottelusta hieman kattavammin ja ilmeikkäämmin). Netti antaisi kaikki mahdollisuudet avata ottelua enemmän. Eipä ole ihme, että jalkapalloihmiset hakevat tietonsa muilta nettisivuilta, koska printtilehdellä ei ole mitään annettavaa.
Mediapomot surkuttelevat sitä, että netti vie printtimedialta lukijoita, mutta tällaisessa tapauksessa syy on vain ja ainoastaan printtilehdessä itsessään, sen avuttomassa tarjonnassa. Nyt Helsingin Sanomat ajaa itse lukijansa nettiin, eikä edes omille sivuilleen, vaan ihan muualle, josta tietoa mahdollisesti löytyy. Usein parempi tieto pelitapahtumista löytyy seurojen omilta sivuilta. On kovin hälyttävä tilanne, jos seurat itse tekevät parhaat otteluanalyysit. Median sietäisi hävetä.
Väitän, että sanomalehdistö on suurin yksittäinen syy jalkapallon alennustilaan Suomessa (lukuunottamatta kenties maajoukkuetta ja seurajoukkueiden satunnaisia euro-otteluita). Lajituntemusta ei synny, jos ei lehdissä kirjoiteta lajista pintaa syvemmältä.
Lukijoille pitää avata taktisia kuvioita, spekuloida kenttäryhmityksillä ja niin edellen. Hyvä esimerkki oli formulahuuma, jota Suomessa koettiin kun Mika Häkkinen, Mika Salo, Kimi Räikkönen ja Jyrki Järvilehto pärjäsivät kilparadoilla. Asiantuntevan lehdistön ja laadukkaiden kisa-analyysien avulla 70-vuotiaat mummotkin osasivat keskustella tallien taktiikoista ja rengasseoksista. Saman soisi tapahtuvat jalkapallossa, mutta se ei tapahdu nykyisen kaltaisilla jutuilla.
Lajituntemuksen myötä lukijat pääsevät paremmin sisään itse peliin, ja oman tietämyksen karttuessa lajista halutaan tietää lisää, halutaan nähdä pelejä ja “koukututaan.” Mitä enemmän, monipuolisemmin ja syvällisemmin lajista kirjoitetaan, sitä enemmän siitä halutaan lukea.
Paikallislehdillä on vastuu oman kulman jengeistä, ja niissä pitäisi olla ainakin kerran viikossa syvällinen ja laaja analyysi näiden joukkueiden pelillisestä tilasta. Otteluraportteihin pitäisi varata tilaa, jossa arvioida kotijoukkue pelaaja pelaajalta.
Turha Helsingin Sanomien toimittajaa Heikki Miettistä on tässä moukaroida, hän on kovin syytön tilanteeseen. Se, miten paljon lehdessä annetaan tilaa jalkapallolle ja yksittäiselle ottelulle, on vähintäänkin uutispäällikkötason asia. Eikä Helsingin Sanomat ole ainoa lehti, joka laiminlyö jalkapalloa. Maakuntalehdissä tilanne on usein yhtä onneton.
Jälkikirjoitus: Kirjoitettuani tämän jutun, lukaisin vielä Hesarista toimittaja Tapio Keskitalon selostuksen ottelusta HJK-Schalke, ja se vasta heikko olikin. Pelin kulusta ja pelaajien edesottamuksista ei saa minkäänlaista kuvaa, vaikka ottelulle oli annettu tilaa puolitoista sivua. Timi Lahden hieno esitys topparina, Tuomas Kansikkaan HJK-uran paras peli, Rafinhan ja Sebastian Sorsan saumaton yhteistyö laidalla ja muut olennaiset asiat jäivät tyystin kertomatta.
Sanomalehdet, ryhdistäytykää ja käsitelkää Kuningas Jalkapalloa tavalla, jonka se on ansainnut. Lopettakaa futista seuraavan lukijakunnan aliarviointi.
Puuttumatta valtalehdistön (HS, IS, IL) jalkapallokirjoittelun yleiseen tasoon on pakko sanoa, että ammut näillä esimerkeilläsi aika pahasti metsään.
Isojen lehtien (HS, IS, IL jne.) lukijakunta on täysin erilaista kuin vaikkapa Vastapallon. Mieti nyt vaikka Hesaria. Sillä on yli miljoona lukijaa. Vaikka jalkapallon sisäpiiriläiset kuinka toivoisivat, näistä miljoonasta lukijasta ei varmaan prosenttia enempää kiinnostaisi lukea gertremmellmäistä analyysiä Hongan ja VPS:n pelistä. Sille prosentille on Urheilulehti.
Tuntemattoman nuorukaisen nostaminen esille ja hänen kommenttinsa ottelun jälkeen kiinnostavat tavislukijaa enemmän.
Samoin on toisen esimerkkisi kanssa. Klubi nousi ilmiöksi, josta puhuttiin jo ennen matsia joka paikassa. Tällöin on ihan loogista, että peliä myös käsitellään ilmiönä – tuodaan esille pelaajien ja fanien tunnelmia, kuvaillaan tuloksen yllätyksellisyyttä ja dramaattisuutta jne. Mitä järkeä edes olisi kerrata pieteetillä pelitapahtumia ottelusta, jonka (lähes) jokainen on voinut katsoa edellisenä iltana Yleltä?
Kyllä mä ainakin löysin molemmista esimerkeistäsi tarpeeksi tietoa myös itse ottelusta. Ehkä tyydyn sitten vähään.
Kun futiksen palstatilat ovat mitä ovat, puisevia matsiselostuksia kirjoittamalla todennäköisesti vain karkotettaisiin futiksen satunnaislukijoita. Ei todellakaan “koukutettaisi”.
Itse kaipaan erilaisia pelin sisältöä syvemmin avaavia kolumneja ja kommentteja suomalaisiin lehtiin …ehkä vielä joku päivä.
PS. “Prömpöm”esimerkkisi oli koominen.
Kiitos kommentista Teemu. Mielestäni hesarin ongelma onkin siinä, että se kosiskelee “tavislukijoita”. Miksi? Ei “tavislukijoita” kiinnosta lukea jalkapallosta. Tekstin pitäisi olla täsmäsyötettyä niille, jotka lajista todella pitävät.
Taloussivuilla puhutaan eurobondeista ja debntuurilainoista, tiedesivuilla singulariteetista, ruokasivuilla hapattamisesta ja kulttuurisivuilla lacanilaisuudesta. Ei kaiken tarvitse olla kaikkien ymmärrettävissä. Tekstin pitää suunnata niille, joita asia oikeasti kiinnostaa. Ja silloin tekstin pitää olla sen tasoista, ettei se aliarvioi lukijakuntaa.
Ihmettelit myös sitä, mitä järkeä on kerrata tapahtumia, jotka kaikki näkivät Yleltä. En tarkoita sitä, että ottelutapahtumia pitäisi kerrata uskollisesti minuutti minuutilta, vaan lehdissä pitäisi olla pelitapahtumien kommentointia, arvostelua ja analyysia. Monesti asiantuntevan elokuva-arvostelunkin lukeminenkin on erittäin antoisaa, vaikka olisi jo nähnyt elokuvan.
Puutuit myös siihen, että “futiksen palstatilat ovat mitä ovat”. Niinpä. Se kertoo siitä, miten paljon lehti lajia arvostaa. Ei lehdellä ole mitään taivaasta annettuja palstatiloja eri lajeille ja eri osastoille, ihmiset lehtitaloissa tekevät ne päätökset. Ja se on sääli, että monet futisfanit ovat kovin tyytyväisiä tilanteeseen. Ehkä siksi, ettei ole tietoa paremmasta, ollaan totuttu vallitsevaan tilanteeseen.
Niin, turhauttavaahan tässä on se, että laji-ihminen ei saa mitään irti noista jutuista. Ymmärrän kirjoituksen sävyn. Mutta samaan hengenvetoon pitää todeta, että oikeasti syvääluotaaville ja kiinnostaville jutuille ei oikein Suomessa taida hirveästi olla kysyntää. Ainakaan kotimaisesta jalkapallosta, joka on kuitenkin se tärkein asia. Tämä on valitettavaa. Siksi lehdet tyytyvät tahallaan heikompaan tasoon, vaikka se onkin jalkapallojournalistiselta kannalta ajatellen häpeällistä.
Mutta totta on kyllä minustakin, että sekin tila, mikä on käytössä, olisi mahdollista käyttää paremmin. Monesti Hesaria lukiessani olen kyllä pyöritellyt päätäni, millä tasolla toimituksen jalkapalloymmärrys on. Mutta ehkä se johtuu vain minun kyvyttömyydestäni ymmärtää, että kaikki eivät ole jalkapallofanaatikkoja eivätkä kirjoita niin kuin jalkapallofanaatikko.
Mutta on hyviäkin esimerkkejä. Urheilulehti on mielestäni aliarvostettu. Niiden kirjoittajat todella rakastavat jalkapalloa ja vetävät myös mukavasti pilke silmäkulmassa. Veikkaajakin on parantanut viime vuodesta, vaikka sielläkin usein muihin lajeihin erikoistuneet toimittajat kirjoittavat jalkapallosta.
Ja pitää lisäksi mainita 90 minuuttia. Siinäpä vasta hieno lehti, joka on positiivisella asenteella liikenteessä.
Kiitos Joni T kommentista. Myös Lari Vesander kommentoi kirjoitusta Puoliaika-blogissa:
http://puoliaika.wordpress.com/2011/08/29/be-the-change/
Vesander oli siteeranut blogissa Vastapallon päätoimittajaa Manu Haapalaista, joka kommentoi, että “Haaveilen sellaisesta tulevaisuudesta jossa vaikkapa Vastiksella olisi resursseja puskea juttuja vaikka kaikista / lähes kaikista liigamatseista. Sellainen maailma olisi hyvä maailma.”
Vesanderin mukaan tällainen maailma on parin askeleen päässä. Toivottavasti. Mutta ongelma on siinä, että se ei riitä. Vastapallon, tai jonkun muun, mahdolliset otteluraportoinnit eivät saisi olla valtamedioiden korvikkeita, vaan vaihtoehtoja valtamedioille. Sellainen olisi täydellinen maailma. Sellainen jossa valtamedia tekisi loistavaa jalkapallojournalismia, ja pienet julkaisut tekisivät vaihtoehtoista, vielä loistavampaa jalkapallojournalismia.
Se ei ole täydellinen maailma, jossa vapaaehtoisvoimin toimivat pikkujulkaisut korvaavat ne tehtävät, jotka kuuluvat valtamedioille. Vähän sama kuin valtio ja kunnat jättävät tehtävänsä hoitamatta, ja kansalaisjärjestöjä tarvitaan niiden paikkaamiseen.
Siksi meidän vaihtoehtoisten pienjulkaisujen tulee “sparrata” valtamediaa tekemään parhaansa ja vähän enemmänkin.
Amen to that!
Pauli Jokiselta osuva vastaus ankaraankin kritiikkiin. Suomalainen futiskeskustelun taso on tällä hetkellä suoraan verrannollinen suomifutiksen tasoon: jos menestystä ja glooriaa esim. kv-kentillä tulisi, pakottaisi se toimittajatkin tekemään duuninsa paremmin ja huolellisemmin. Silloin sekä kirjoitusten laatu että määrä kasvaisivat.
Hyvä startti olisi esim. se, että jokainen suomalaisjoukkueen kv-peli raportoidaan sille kuuluvalla pieteetillä. Näitä pelejä on suomessa kuitenkin ehkä vain 20 kpl vuodessa. Vastapallon kaltaiset toimijat voivat keskittyä enemmän sitten kotimaisiin sarjoihin ja tapahtumiin, tasosta ja laadusta riippumatta.